Jälleen kerran! Aamulla lähdin niin tohinalla, että unohdin ottaa voitot mukaan. No ei siinä sinällään mitään, hain ne kotoa koulun jälkeen ja vein postiin ja kävin samalla apteekista hakemassa flunssaan jotain helpotusta. Elikkä flunssan alku se taas alkoi jylläämään.

Pahin osio: Ajelin rauhakseen kohti koulua, ja menin pitkästä aikaa pienempää tietä, siellä kun on niin kaunista maisemaa ja saa rauhakseen ajella. Aurinko oli jo noussut ja siinä ajellessa kääntelin katsetta oikealle ja vasemmalle, jos näkyisi elukoita. Pieni metsä ja sitten vasemmalla peltoaukea ja oikealla metsää. Vilkaisin oikealle metsään. Samalla jokin vilahti näkökentässä vasemmalla. Auton ikkunan reuna osui sopivaan kohtaan ja sieltä juoksi peura suoraan auton eteen!!!Se piru vie juoksi sieltä pellolta juuri sopivaan kulmaan, että kesti jonkin aikaa havaita se!Onneksi autossa on (vielä toistaiseksi) hyvät jarrut, ja ABS-systeemi! Muuten olisi napsahtanut! Nyt tiedän, miltä kylmä hiki tuntuu!!Loppumatka sitä pikkutietä menikin 50 ja pienoisessa tärinässä. Vielä koulussa oli tärinä päällä. Sitä en tiedä, mikä sen peura paran oli säikäyttänyt.

No kotio tullessa ei näkynyt mitään elukoita. Lykky! Ja kun tuossa valittelin väsymystä, niin sitähän se taas tietenkin tiesi, flunssaa! Nyt jokapaikkaa särkee ja jomottaa. Kurkku on kipiä ja hiukan paleltaa(palelu voi toki johtua siitä, että torkuin tunnin iltapäivällä). Harmillisinta tässä on se, että olen lupautunut töihin! Nyt täytyy lääkitä hyvin ja levätä, ettei pahemmaksi tule!

Oli kyllä niin ihana ilma! Artulla oli niin hauskaa lumessa! Se loikki ja hyppi kuin jänis sinne tänne. Sööttiä! Nyt katselen samalla kuuta, joka möllöttää tuolla. Vai oliskohan mulla jokin kuuhulluus?! Kun en taas öisin nuku? Sitten kun täysikuu on ohi, nukun taas paremmin. No täytyy tästä mennä kohentamaan takan tulta ja mennä vaikkapa sohvalle viltin alle ja ottaa muki teetä.