Mä en tajua, mikä mulla on. Mun on ollut tässä todella vaikeaa saada itteni kasaan (jälleen kerran). En ole jaksanut tehä yhtään mittään, en ATC-kortteja, en muitakaan kortteja saati sitten askarrella! Koulukin on jäänyt ihan retuperälle. Mä en tee mitään. olen vaa ja pyörin ympäri kämppää. Mä en jaksa siivota, en yhtään mitään. En haluais tehä muuta kuin nukkua ja maata. Iltaisin olen rätti väsyny. Menen ajoissa nukkumaan. En saakkaan unta! sitten pyörin 2 h valveilla. Käyn joskus tekemässä jotain pientä ja yritän uudelleen. Ei! Sitten herään aamulla jo ennen kelloa ainakin 1 h. Sitten kun kello lopulta soi, olen ihan sippi. Tätä mulla on tässä jatkunut jo muutaman viikon. Mä en tajua.

Onneksi Napsulta kehoitettiin vaihtamaan ATC-korttia idealla elämän pienet ilot. Onneksi siksi, kun en kehtaa kieltäytyä. Sainkin tehtyä ihan kivat kortit.

384803.jpg

Vasemmalla aiheena ystävät ja rakkaus. Oikealla lemmikit.

Sitten olen pakottanut itteni lukemaan tenttiin. Vaivoin sain luettua koko koealueen läpi. Tentti oli tänään. Saas ny nährä, et pääseekö siitä nyt läpi. Ystävän päivä kortteja olen tehnyt pikkuhiljaa ja sitten tein kahdelle ystävälleni rintaneulat lahjaksi.

384804.jpg

Tässä siis rintaneulat.

378810.jpg

Tässä osa korteista.

Sitten Maarit kokeilu mielessä tekaisi Artulle villatakin:

384805.jpg

Eikö ole elukka onnellinen...

Edit. 20.35: Lisään vähän tänne vielä jotain juttua. Tässä olisi tulevien sankarien onnittelukortteja. (toivon, että 1-v sankarin vanhemmat eivät katso kuvaa enää näin illalla...)

385490.jpg

Tässä olisi sitten Kaisan ATC-kortit, jotka ovat aivan ihanat!!! Kiitos niistä!!!

385488.jpg

Ensimmäisen aihe oli "ensilumi" ja toisen " kynttilät". Eli elämän pieniä iloja!

Kiitos kommenteista! Tosiaan varmaan kannattais mennä lekurille. Tosin tieto lisää tuskaa, ja lukiessani kaikkea erilaisista sairauksista, niin mullahan on niitä vaikka kuinka monta...

Huh huh huomenna on sitten kovat synttärikemut tiedossa!! Kuvaa, jos ehin ottaa, voin laittaa sankarista (ja jos saan luvan?!)

Ja Artusta vielä. Arvatkaa oliko sitä vaikia kuvata!?!Tää oli parhain ja ehkä ei niin alistunut kuva. Tosin tässä ollaan juuri otettu yhteen kuvauksen kanssa ;D