Sitten meni, 6 viikon harjoittelu meinaan. Alussahan olin kauhiussani ja äreissäni, että mä tuonne palvelukeskukseen jouduin. Mitä tuumaa muija nyt? Arvatkaapa vaan! Multa pääsi oikein itku, kun niitä muutamaa asukkia tulee hiukkasen ikävä. Hoitajat olivat mukavia. Kaikki he pohdiskelevat näitä viimeviikkojen asioita, joita lehdistö ja teevee on puinut. Ja olipa tuolla oikein palaveri aiheesta! Ja itse Ylisten palvelukeskuksen ylin hlö oli asiaa kertomassa. Asiat menivät ihan päin vastoin, mitä uutiset ja lehdistö väittävät! Eipä paljon niihin kannata luottaa! Tai kannattaa lukea suurella epäluulolla. Asiaa en nyt enempää täällä pui, kun en nyt sitä jaksa.

Mutta täytyy tunnustaa, että en tuonne olisi mennyt, ellei minua sinne olisi "pakotettu". Olen tyytyväinen paikaan ja aikaan saannoksiini. (noh, kirjallista työtä en ole aloittanutkaan......pitäisi varmaankin...) Miksi oikeastaan kehitysvammaisia "pelkäsin"?! Tajusin nimittäin, että onhan omassakin suvussa kehitysvammainen. Ja tunnen muutaman downin syndrooma-ihmisen. Miksi muka totesin, etten ole ollut missään tekemisissä kehitysvammaisten kanssa?Olinhan ollut! EN ymmärrä, ainahan tiesin, että he ovat erilaisia. No mitäpä tästä.

Ja mua jo valmiiksi ahistaa viikonloppu! Mennään taas Hyvinkäälle. Kyllä niin meluusti olisin kotona. Ja täytyy todeta, että kyllä olen väsyny. Koulukin alkaa. Huoh. Eipä mitään ihmeellistä ole ehtinyt tekemään. Kaipa se tästä. Kyllä pärjään!!!!